30.7.2012

Perus maanantai!

Tänäänkin sain nukkua 9..
Miellummin hoidan yösyötöt että saan nukkua aamulla :)
Tänään oli kans hiostava ilma aamupäivällä, heti herättyäni lähdettin Mäntsälään viemään autonosia Mankun autolle ja sieltä piti mennä moikkaamaan Famoa joka ei ollutkaan mäntsälässä, niin lähdettiin sitten ajamaan Porvooseen matkalla nähtiin Fafa sitten.
Porvoossa nähtiin Miika ja sitten Mankun exduunikaveri.
Ja sit joku haiseva surgu tuli juttelee meille. HYI! että inhoan niitä!!.
Sitten käytiin Lidlissä, mutta siellä ei ollut mitään niistä mitä olisin tarvinnu, eli oli sittenkin pakko mennä K-kauppaan.
Siitä sitten kotiin.
Tein meille ruokaa ja sen jälkeen laitettiin Julia päikkäreille ja mentiin itsekkin, siihen asti että Marietta soitti ja herätti.. Julia oli kyllä sillon jo jutellu pitkään omassa sängyssä.
Sitten me noustiin ja saatiin Julia viel nukkumaan, ja nukkui 1,5h.
Marietta tuli meille kahville ja me pelattiin meidän Sonic peliä :P.

Mankku yritti puol 6 aikaan syöttää Julialle hedelmäsosetta, mutta neidille ei oikein maistunut..
7 aikaan tein Julialle puuroo, söi sen hyvin ja annoin hedelmäsosetta päälle, söi koko purkin ja olisi varmaan syönnyt enemmänkin, mutta annoin maitoa päälle, söi noin 50ml ja nukahti heti sen jälkeen. Saa nähä et nukkuuko pitkään nyt kun masu täynnä ruokaa.
Eli meni nukkumaan n. 19:30

Mä harjottelin vähän teoriakoetta varten (huonosti meni)..
Kohta aletaan Mankun kanssa kattoo leffaa ; KÄMPPIKSET!
Sitten varmaan suihkun kautta nukkumaan puhtaisiin lakanoihin <3

29.7.2012

Hiostava päivä

Eilen alkoi kivasti ukkostaa kun meidän piti mennä nukkumaan, salamoi ihan kivasti mut ei ollu kuitenkaan sellanen kunnon ukkonen, aika mälsää!

Tänään Mankku anto mun nukkua 11 asti. Ihanaa !
Sitten kävin suihkussa ja yritin saada mun takut pois hiuksista ja mieskin yritti auttaa, mutta sattu liikaa ja huoh, lopputulos: Leikkasin ne pois :D!

Sen jälkeen juttelin Nadian kanssa, ja he päättivät tulla Porvooseen, Tulivat ekaksi tähän meille ja sitten lähdettiin Peepotille ottamaan aurinkoa, Juliakin pääsi kokeilemaan vettä. Kunnes kuultiin että siellä on sinilevää.. Hyi! Ja siellä oli TOSI ISOJA kaloja, jopa ahvenia..
 Julialle tuli kuuma ja oli pienesti känkkäränkkä, Sain sen kuitenki nukahtamaan vaunuihin, ja siinä sitten oli hyvä.. Me pelattiin korttii ja juteltiin niitä näitä.

Sen jälkeen tuli nälkä niin mentiin Mäkkiin syömään.
Ja siitä Nadia ja Efu tulivat vielä meille.

Tänään on ollut niiiiiiin hiostava ja kuuma ilma että mä kyllä kuolen kohta..
Julia pääsi kylpemään kuumuutta pois ja sitten mun piti vielä syöttää iltapuuro, mutta ei kelvannu, eli maitoa sai vaan ja nyt nukkuu jo. Toivottavasti ei heräis kuumuuteen tai jtn.. mut makkarissa oli kyllä viileempä kun on ovi ollut kiinni.



Mä tahtoisin niin mennä naimisiin jo nyt :) Haluaisin kauniin häämekon, ihanat kengät ja sitten sinne häämatkalle kahdestaan viikoksi kultani kanssa <3
Kateltiin tässä eilen häämatkoja, ja molemmat haluttais Bora Boralle, mut sinne makso viikko kahdelle          10 250e !!!!!!!!!!!! Todellakin liian kallista, mutta Thaimaaseen kuitenki lähdetään.
Haluan jonnekki missä on noita puumajoja rakennettu veden yläpuolella. Ne on niin romanttisia.
Noh, 6 vuotta vielä sinne. Ehtii tässä laihtua hyvin ja säästää rahaa matkaa ja juhlia varten.


28.7.2012

"Tuparit"

Tänään sain nukkua 9..
Heräsin siihen että Mankku toi Julian omaan sänkyynsä ja jäi sinne ja sit Mankku lähti pois huoneesta, kattelin vähän että nukahtiko Julia muka heti?!
Nousin ylös ja menin kysyy että mitä oikein teki sille kun noin nopeasti nukahti, Mutta Julia oli jo nukahtanu sitteriin ja hän sitte nosti hänet siitä omaan sänkyyn.
Sitten Marietta tuli TAAS vaihteeksi meille kahville. Hän niinkun vähän asuu meillä.
Sitten Mankku lähti auttaa Timoo muuttohommissa ja mä jäin kotiin odottamaan Julian kanssa.
Mankku tuli 3 aikaa hakee meidät ja lähdettiin kaupan kautta Kråkööhön Idan ja Timon uuteen asuntoon auttamaan niitä muuttamaan sisään.
Sitten grillailtiin ja hengailtiin ja myöhemmin kattelin Julian ja Eliaksen kanssa kun muut pelasivat jalkapalloo.

Sitten 20 aikaan alettiin ajaamaan kotiapäin ja vietiin Mikael kans kotiin ja matkalla kotiin sitten näimme kuumailmapallon, ja sitten huomasimme että Kokonniemessä oli lisää niitä ja menimme katsomaan, näimme kun ne nousivat ylös, en ole koskaan ollut näin lähellä kuumailmapalloa enkä tiennyt että ne on noin isoja?







Nyt saatiin Julia juuri nukkumaan, ja vietetään omaa aikaamme, eli Mankku pelaa ja mä dataan ;)

27.7.2012

väsymys ja stressi

Eilen en ehtinyt kirjoittaa kun olimme Mankun ja parin kaverin kanssa Serenassa koko päivän, oltiin kotona vasta 20 aikaan, ja sillon oli projektina saada Julia nukkumaan, ja kun vihdoin ja viimein saatiin Julia nukkumaan 21:30 niin oltiin molemmat niin loppu että mentiin heti nukkumaan.
Serenassa oli mukava käydä, kun viime kerrasta onkin aikaa..
Korkeapaikankammo on edelleenkin yhtä paha kun ennen, eli kerran menin ylös liukumäkeen, en pelkää siis liukumäkiä mutta niitä rappusia ylös.
Tänään on sitte paikat kipeenä. :D

Tänään ollaa noustu 8 ja mentiin heti kauppaan, kun olin luvannut tehdä serkulleni täytekakun hänen ultransa jälkeen joka oli 10. Täytekakku onnistukin hyvin (oli ensimmäinen kertani kun tein sellasen), Serkku tuli kahville ja kertoi että ultrassa kaikki hyvin.
Sitten hänelle tuli kiire kotiin, kun niitten paskakaivo piti tyhjentää.
Sitten tähän tuli Marietta nopeasti käymässä ennen töihin menoa.
Ja Ida tuli hakemaan laturinsa jonka oli unohtanu Julian hoitolaukkuun.
Sitten serkkuni tuli takaisin ja käytiin hänen kanssa ifissä ja kaupassa. Ostin Julialle ensilusikan.
Tänään ollaan kans yritetty tehdä suursiivous, mut ollaan vaan saatu olohuone ja toinen makuuhuone siivottua.
Anders ja Maggiskin kävivät kahvilla.

Julialla taas ollu huono päivä, on nukkunut yhteensä 1h tänään. Hän on väsynyt mutta ei saa nukuttua, ajattelin äsken kun vain huusi et johonki taitaa sattua ja annoin särkylääkettä, ei mennyt kun pari sekunttia siitä ja oksennus lensi, Se oli sitten vaatteidenvaihto Julialle ja Julian sängylle. Julia huusi edelleen pesun jälkeen, enkä todellakaa tiedä mikä on. Nyt onneks rauhottu isinsä sylissä, mutta ei edelleenkän nuku. Toivottavasti nukahtaisi kohta niin toivotaan et pipi menis ohi.

Sain tänään valokuvataulunkin ripustettua.
Ja vielä ois keittiö siivoomatta ja vessa ja meidän makuuhuone, mutta onneksi on tässä aikaa.
Ja ruokaakin pitäis tehä, kauhee nälkä, ja nukkuakin voisi -.- huoh ja huoh.!

Tänään kun Julia menee yöunille, niin vietetään Mankun kanssa leffailta kaksistaan.
Sitä odotellessa.

25.7.2012

Kiireinen päivä

Tämä mamma sai nukkua koko yön ja aamun.
Mutta nousin silti jo vähän yli 8.. Ja menin olohuoneeseen leikkimään isin ja Julian kanssa.
Puol 10 aikaan, Mankku lähti viemään minua autokouluun koska minulla oli ajotunti, joka meno todella hyvin, olispa ollu inssi..
Ajotunnin jälkeen tein pimeänajoni loppuun ja pääsin sen läpi. Jess! Sen jälkeen koitin päästä teoriakokeen läpi autokoulussa, ja en päässyt taaskaan, en tuu koskaan pääsemään, siellä saa olla kuvissa vain yksi virhe ja kysymyksissä kaksi. Minulla on kokoajan 5-10 väärin, mutta ajo-ope sano että sitten kun alkaa olemaan alle 5 väärin niin saan jo ilmoittautua oikeeseen teoriakokeeseen.
Sen jälkeen lähdin kävelemään Lady Linelle päin ja siinä matkan varrella poikkesin Suomalaisessa kirjakaupassa moikkaamassa Iidaa.
Lady Linella minä kävin juttelemassa yhden työntekijän kanssa Lady Linesta (Oli vähän niinkun pakko kun sain Kristalta 5 ilmaislippua) he yrittivät saada minut liittymään sinne, mutta minulla ei ole varaa, aikaa tai motivaatiota. Mutta aion käydä nämä 5 kertaa ilmaiseksi kyllä ja sitten jos kiinnostun enemmän niin voin vuokrata jonkun kortin sieltä, niin tarvii vaan kuukauden maksaa.
Sen jälkeen Mankku tuli hakemaan ja lähdettiin ajelee Tuusulaan, kun sen piti käydä siellä viemässä jotain verokorttia ja sen sellaista..
Sieltä sitten takaisin Porvooseen.
Melkein heti kun kotiin päästiin niin Mankun yksi tuttava Ristiinasta soitti että olisi tulossa nyt Hesasta Porvoosee, niin lähdettiin kahvilla käymään niitten kanssa Shellillä.
Ja sitten veljeni soitti että olisivat tulossa meille käymään, niin mentiin kotiin ja he tulivat nopeasti käymään.
Sitten meidän piti mennä auttamaan Mankun veljeä muutossa, mutta ei ehditty.. Niin jäätiin kotiin ja saatiin Julia kyplyyn.
Sitten Julialle tuli joku yliväsyymys ongelma, ja huus väsymystä.. Nyt onneksi nukkuu jo ja tämäkin mamma voisi tänään mennä aikasemmin nukkumaan..
Huomenna taas aikainen herätys ja muutenki lähdetään kotoota jo puol 10 aikoihin kun lähdemme Serenaan ja Julia menee hoitoon kummitätinsä luo.

24.7.2012

Julia kääntyi ensimmäistä kertaa selältä mahalleen

8 oli herätys, ja kun heräsin herätyskelloon niin olin ihan ihmeissään että Julia vielä nukkuu, Nousin ylös ja Julia olikin hereillä mutta viihty hiljaa yksinään omassa sängyssään.
Sanoin Mankulle että käyn suihkussa ja että voiko hän vaihtaa Julialle vaatteet.
Kun tulin suihkusta Mankku edelleen nukku ja Julia iloisena viihty yksinään sängyssään, ihme tyttö!
Herätin Mankun että jos nyt voi vaihtaa ne vaatteet, ja menin pukemaan omat vaatteet päälleni, Sitten syötiin aamupalaa ja lähdettiin ajelee Mäntsäläänpäin katsomaan Mankun autoa joka on siellä huollossa, näytti toimivan. Mutta se pitää viel katsastaa ja jotain muuta..
Sen jälkeen tultiin takaisin kotiin ja Mankku lähti taas korjaamaan toista autoaan.
Maggis ja Elias tulivat meille hengailemaan, Ja myöhemmin myös Marietta täti.

Julia kääntyi tänään ensimmäistä kertaa itse selältä mahalleen. (3kk3vk)

Tänään maisteltiin ensimmäistä kertaa maissia ja se todella taisi maistua kun nielas tosi hyvin, mutta banaani-persikka on kuitenkin ehdoton ykkönen..
Tässä otetaan vastaan banaani-persikka sosetta

"Lisäääää hei" :D


Serkkuni mieheineen kävi kahvilla vähän aikaa sitten, ja kuunneltiin "maddea" kotidopplerilla ja todella hyvin kuului sydänäänet, en varmaan itekkää raskauden aikana kuullut Julian sydänäänet noin hyvin.
Ja kun sanotaan että jos sydänäänet vähemmän kuin 150 lyöntii minuutissa niin tulee poika pitää paikkansa niin ei ole kiva, kun oon sanonut että hänelle tulee tyttö eli "Madde".

Julia käy yleensä yöunille tuossa 19 aikaan, mutta nyt isi  tappelee tuolla makuuhuoneessa Julian kanssa, kun tyttöä väsyttää mutta ei saa unta.

23.7.2012

Halvat biksut

Oih, Julia nukkui yönsä todella hyvin (Kiitos puuro!) 20:30 - 05:30 - 7:00.
Minä aloin leipomaan piiraita heti aamusta melkein, mustikkapiiraan ja mansikkapiiraan.
Äitini ja siskoni tulivat kylään tuossa 9 jälkeen ja Mankku lähti kaverinsa kanssa laittamaan auton kuntoon.
Päivällä sain Maggiksen mukaan lähtemään kaupungille metsästämään minulle uudet bikinit ja nehän löytyivät jo ensinmäisesta kaupasta (Lindex) ja oli viel SIKAHALVAT! Ylä- ja alaosa yhteensä 3e :), Lindexissä oli siis alennusmyynnit (-70%).
Sitten käytiin vielä syömässä Hesburgerissa ja siitä sitten lähdettiin käveleen kotia kohti,
Iida soitti kun olin melkein kotona että jos voisi tulla käymään. Hän tuli sitten kahville, ja muutenkin katsomassa meidän asuntoa, kun ei ole ennen täällä käynnytkään. Oli mukavaa rupatella hänenkin kanssa, kun ei olla hetkeen nähtykkään.
Mankku tuli kans kotiin samaan aikaan kun Iida saapui meille.
Julia ollut illan aikana pikkaisen yliväsynyt ja häntä ei olla saatu nukkumaan sen takia.. Söi äsken iltapuuronsa ja nyt isi tuolla syöttää vielä maitoa että sais unen päästä kiinni.

Näin tänään kaupungilla myös lapsuuden ystäväni ja annoin hänelle numeroni, eli käydään joku päivä kahvilla :) On kyllä mukavaa nähdä vanhoja ystäviä.

Jos tänään lähtisi vähän aikasemmin nukkumaan kun 2 yöllä, niinkuin eilen. Saisi nukutta ehkä enemmän kuin 5 h. Oon ollu todella väsyny tämän päivän aikana.

22.7.2012

Aurinkoinen päivä

Tänään herättiin Julian kanssa 8 aikoihin ja leikittiin  koko perhe yhdessä.
Sitten menin suihkuun ja päätin että lähdetään koko perhe vaunuilemaan niin Julia saa nukkuu ekat päikkärit vaunuissa, Saatiin jopa Julian kummisetä mukaan kävelemään, Vietiin kaikki tyhjät pullot kauppaan.
Sitten kun tultiin takaisin kotiin niin jäätiin pihalle istumaan että Julia sais nukkua ulkona.
Julia heräsi melkein heti, sitten näytettiin Julialle vähän pihaa ja Julia tykkäs kovasti kattoo kukkia.


 Julia sai kanssa kokeilla vauvakeinua (mikä on siis vielä liian iso Julialle.) Mutta Julia tykkäs kovasti olla äidin sylissä toisessa keinussa.
 Sitten käytiin nopeasti sisällä syömässä vähän peruna-porkkana sosetta ja sen jälkeen mentiin kaikki City-markettiin ja Julian tätikin tuli mukaan. Sieltä tuli mukaan vaikka ja mitä + toinen ohjain pleikkariin.
Sen jälkeen tultiin taas kotiin.
Julia nukkui päikkärit isin kanssa, kun minä ja Marietta pelattiin sonicia pleikkarilla (Kun kerran oli kaksi ohjainta :) ).
Maggiskin tuli nopeasti käymään Eliaksen kanssa tässä meillä.

Sitten kun Julia heräs niin lähdettiin Ylikeeseen mun serkun luo nimpparikahville.
Serkkuni on raskaana (rv:19+) ja masukin alkaa näkyä jo, On kyllä kiva seurata sivusta miten toisen maha kasvaa.

 Minun masuni rv 21+4

Kotiin kun tultiin taas niin annoin Julialle iltapalaksi riisipuuroa (4kk), otti tosi hyvin vastaa ja taisi todella maistuakkin. Saa nyt nähä että miten nukkuu yönsä.
Vähän kyllä yllätyin kun puuropaketissa oli 2 eri ohjetta yksi, joka oli tarkoitettu maisteluksi ja toinen ihan niinkun totutetulle lapselle jo, ja mä tein sitä maistelu-annosta ja se oli jo minun mielestä aika iso annos. En halua edes tietää miten iso se normaali annos on.
Nyt se tyttö nukkuu tuolla jo :).
Tänään on ollut tosi mukava päivä ja viel kaiken lisäks aurinko on paistanu aamusta iltaan eikä yhtään sadetta.

Ps. Tänään päätettiin että lähdetään Torstaina Serenaan.

21.7.2012

Sellainen Lauantai..

Tänään jäin heti aamusta Julian kanssa kahdestaan kotiin, kun Mankku lähti auttaa kaveriaan siirtämään jotain tavaroitaan jostain jonnekkin.
Julian täti tuli pitää meille seuraa. Ja sitten kun Mankku tuli kotiin, niin lähdettiin Hong Kongiin ostaa kenkätelinettä, mutta sieltä tarttui mukaan myös; paistinpannu, sukka semmoinen kuivasteline systeemi, dödöjä Mankulle ja leffa.
Sieltä sitten ruoka kaupan kautta kotiin nopeasti kääntymään, ja sitten lähdettiin Sannaisiin grillailemaan.

Tosi kivaa oli grillailla kun takapihan terassi oli täynnä ampiaisia ja sitten vielä alkoi sataamaan vettäkin.. Eli ei oikein ollu täydellinen grillihetki. Sitten tuli kylmä ja Julia alko olee väysyny ja kaikkee ja mua alko stressaamaan koko tilanne, niin pyysin että lähdettäis. Julia sitten nukahti heti kun ajettiin pois pihalta ja kun tultiin kaupunkiin niin Mankku ei halunnutkaan kotiin, niin mentiin kattoo autoja.
Sitten tultiin kotiin ja Julia sai lempiruokaansa (persikka-banaania) ja sen jälkeen menikin nukkumaan.

Nyt minä dataan ja Mankku katsoo elokuvaa.

Tirmo Blues

Mies tuli kotiin jo 15 aikaan, mikä oli ihanaa..
Syötiin ja oltiin vaan. Sitten käytiin Maggiksella ja Andersilla kahvilla ja odotettiin että Elias herää et voidaan lähtee Tirmoon. No hän sitten heräsi 20 aikaan ja alettiin ajaa Tirmoon päin, sinne kun kuitenki on matkaa.
Siellä oli paljon ihmisiä juomassa eli ei me kauaks aikaa jääty, röökin verran ja sitten lähdettiin ajaamaan takaisin kaupunkiin päin.
Kaupungissa nähtiin pari muutakin kaveria ja sen jälkeen mentiin syömään mäkkiin (TAAS!) - Miten niin mäkkiläski?!
Kun tultiin kotiin ja käytiin parvekkeella tupakalla, niin kuultiin outoa ääntä yhdesä puuruukusta joka roikkuu katossa, epäiltiin että sinne on päässyt lintu tai lepakko, pelättiin ja just ja just uskallettiin ottaa se puukori alas.. No Mankku sitten sai sen alas, mut ei nähty mitään, yritettiin ottaa ne kukat silleen sivuun että nähtäis mikä siellä on.. Oli todella pelottavaa,  Yhtäkkiä sieltä pomppaa ylös PIENI yöperhonen. Vähän me naurettiin kun odotettiin jotain tosi isoa ja pelottavaa.

Tänään mennään varmaan katsomaan meille kenkätelinettä kun eteinen alkaa näyttää joltai päiväkodilta, kun liikaa kenkiä ympäriämpäri.

Ps. Julia nukkui taas yönsä hyvin, Mamman iso tyttö <3


20.7.2012

LOMA!

Miehel alkaa siis tänään loma ja tätä päivää oon odottanu!
Tänään olis Tirmo Blues, ja käydään siellä nopeasti kattomassa et mikä meininki.. Ku meillä on kuitenki Julia mukana niin ei voi jäädä sinne.
Vitsi mulla on hyvä fiilis ku oon saannu nukkua ku Julia nukku 19-04 söi ja nukku 07:45.. oli hereillä 9 ja meni takas nukkuu.. ja nukkuu vieläkin.


Hei maailma !

Olen siis 23 vuotias nainen Porvoosta Olen kihloissa ja meillä on 3,5kk tyttövauva.
Olen äitiyslomalla tällä hetkellä ja mies on juuri aloittanu uudessa työpaikassa joka on jopa parempi työpaikka kun saa miehen kotiin ihmisten aikoihin :).
Mä aloitin bloggaamisen siksi että ystäväni oli sitä mieltä että minun pitäisi aloittaa koska pidän kirjoittamisesta ja kirjoitan aina facebookin kaiken minkä teen :D Niin miksei miellummin sitte tälläseen blogiin?!
Päivät menee vauvan kanssa + ystävien ja minun onneksi tässä melkeen naapurissa asuu ystäväni joka on kans äitiyslomalla (hänellä on 8kk vanha poika). Eli meillä on paljon seuraa toisistamme.

Tässä on kuva minun perheestäni <3